Edustus
D2-ylialuejoukkue
D1-98
D2-99
E2-01
F1 ja nuoremmat
Luistelukoulu
Naiskiekkoilu
Korpilätkä
Veteraanit
Palaute
Varustepörssi
 Seuran esittely

Suomussalmen Palloseura perustettiin keväällä 1968 vanhalla Kirkonkylällä paikkakuntalaiseksi palloiluseuraksi. Perustavassa kokouksessa oli pohdiskeltu uuden seuran nimeä ja lyhennettä. Vahvana perusteluna lyhenteelle SuPS oli se, että "niinhän se maaliverkko ääntää, kun sinne ammutaan." Seura vietti siis 40-vuotisjuhliaan keväällä 2008. Lajeina olivat ensin alkuun jalkapallo ja jääkiekko, harrastajien lisääntyessä muitakin jaostoja perustettiin. Tällä hetkellä seurassa on jalkapallo-, jääkiekko-, lentopallo-, ja salibandyjaostot.

Jääkiekkoa pelattiin ensimmäiset 25 vuotta ulkona, ensin Kirkonkylällä, josta pääkaukalo siirtyi Ämmänsaareen kirkkopuistoon, kirjaston ja kirkon välille. Vuonna 1993 siirryttiin nykyaikaan, kun Suomussalmen Jäähalliosakeyhtiön rakentama ja ylläpitämä halli valmistui Ruukinkankaalle. Ja kun kunta muutaman vuoden päästä rakensi hallin yhteyteen käyttäjille erinomaiset sosiaaliset tilat, joiden yläkertaan, taas kerran talkoilla, valmistettiin seuralle yhteinen kahvio/kokoustila, voitiin todeta, että olosuhteet lajimme harrastamiselle Suomussalmella ovat mitä parhaimmat.

Alusta lähtien seuran tarkoituksena oli antaa "lapsille ja nuorille tärkeää tekemistä".Tottakai urheiltukin on, mutta aina taustalla on ollut ajatus yhdessä ponnistelemisen kasvattavasta vaikutuksesta. Sen havaitsi Suomussalmen kuntakin varaamalla budjettiinsa vuoden 2008 alusta määrärahan, jolla SuPS:n junioripelaajien jääajat maksetaan kunnan, ei pelaajien vanhempien, pussista.

Tänä päivänä Suomussalmen Palloseura on Suomen Jääkiekkoliiton sinettiseura. Edustusjoukkue on II-divisioonan perusjoukkueita ja pelaa perinteisesti pääosin oman kylän miehillä. Lasten ja nuorten parissa toimii kymmeniä aikuisia lapsineen Nuori Suomi-ohjelman mukaisesti. Paikkakunnan 40-vuotinen kiekkokulttuuri vaikuttaa niin, että jääurheilun piirissä yhdessä olemisen koukkuun on tarttunut varttuneempiakin, kuten seuran joukkue-esittelyistä voi päätellä. Harvalla tämän kokoisella paikkakunnalla on esimerkiksi kaksi keskenään kilpailevaa veteraanijoukkuetta; Kirkko ja Ämmä.

Nykyään vahvuuksiamme ovat siis kokoisellemme seuralle erinomainen toimintaympäristö; fyysinen hallin myötä ja henkinen kainuulaisen ihmisen myötä.
Haasteita tuovat tullessaan pienenevät ikäluokat (vuosittain syntyy koko laajassa kunnassamme 60-90 lasta) sekä nuorten poismuutto kouluihin ja työn perään. Lisäksi pitkät pelimatkat liiton sarjoissa tuovat lisäkuluja, joita "lakeuren väki" ei välttämättä ymmärrä (siellä kun nouset hallin katolle seisomaan, melkein kaikkien vastustajien kotihallit näkyvät). Samalla bussilla samana päivänä voisi siis oikeastaan matkustaa kaksikin joukkuetta Suomussalmelta vaikkapa Nivalaan.
Vaikka suomussalmelaisella sydämellä pelataan, niin rahaakin siis tarvitaan.

Seuramme toimintaa ei olisi ilman sitä lukuisten vapaaehtoisten joukkoa, joka SuPS:n kiekkoperheeseen kuuluu. Täällä asiat hoidetaan niikuin kuuluukin; se mikä luvataan se pidetään. Kiitos kaikille teille mukana oleville.

Yhdessä monien muiden paikkakunnallamme vapaaehtoisvoimin erinomaisesti toimivien seurojen ja järjestöjen kanssa katsomme ylpeinä ansainneemme paikkamme suomussalmelaisten lasten, nuorten ja aikuisten kasvattajana ja liikuttajana.
Samalla tuomme oman osamme kainuulaiseen ja pohjois-suomalaiseen jääkiekkokulttuuriin.

Tervetuloa Suomussalmen Jäähallille tutustumaan SuPS:n toimintaan.
Tervetuloa vierailevat joukkueet Suomussalmelle.

Suomussalmen Palloseuran jääkiekkojaosto

 

 
 © 2010 Suomussalmen Palloseura SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu